Kansakunnan syntivelka uhkana itsenäisyydelle

Nykyään ei juuri kuule puhuttavan kansakunnan syntivelasta.

Erityisen hyvin asian pitäisi olla tiedossa kristillisen kansakunnan hengellisillä ja maallisilla johtajilla.

Maailman uutisotsikoita lukiessa nousee mieleen hyvin tunnettu ja suomalaisissakin ylpeyttä nostattava talvisodan ihme, jonka merkitystä itsenäisyydellemme ei voi sivuuttaa. Kriittisiin hetkiin osui sopivia “sattumia”, jotka edesauttoivat suomalaisia sotilaita selviytymään huomattavasti vahvempaa hyökkääjää vastaan.

Näitä kansakunnan kannalta positiivisia sattumuksia edelsi valtionpäämiesten toimesta kansalle annettu vakava kehotus kääntyä yhteisin rukouksin Kaikkivaltiaan puoleen. Vastaaviin siunauksiin ja nöyryyteen osasi kansakuntaa johdattaa myös Mannerheim, joka halusi varmistaa kansakunnan hengelliseltä johdolta päätöksiensä kestävän myös Kaikkivaltiaan silmien tarkastelun.

Suomella riitti rohkeutta toimia Raamatun Sanan mukaisesti, vaikka se tarkoittikin valtavirrasta poikkeavia päätöksiä mm. juutalaisten luovutuksia koskien. Suomen kansaa siunattiin sotia seuranneina vuosikymmeninä monin eri tavoin.

Vaan mikä on kansakuntamme tila Jumalan silmissä tänä päivänä?

Muinaisen Efraimin tavoin, vaurauden ja hyvinvoinnin lisääntyessä on Suomessakin Jumala, terve jumalanpelko ja Pyhän Sanan kunnioitus ajauduttu korvaamaan mammonan, henkilökohtaisen kunnian ja hekuman palvonnalla. Raamatussa varoitetaan, miten edelliset epäjumalan palvontaan rinnastettavat teot johtavat kansakunnan syntivelan kertymiseen. Ilman parannuksen tekoa seurauksena on nälkä, rutto ja miekka.

Kaikkivaltias valvoo oikeuden ja vanhurskauden vaalimista Hänen nimeensä vedonneessa kansassa. Uskollisena Sanalleen Kaikkivaltias on varoittanut rakastamaansa kansaa jo 1980-luvulla väärän kehityssuunnan valitsemisen seurauksista (mm. Tukholman profetia). Sattumaa ei ole sekään, että juuri Mannerheimin jalanjälkiä kannattelevasta Päämajakaupungista Herra on julistuttanut vuonna 2021 maan hengelliselle ja maalliselle ylimmälle johdolle vakavan sanoman (LUE TÄSTÄ SANOMA KÄÄNNY TAKAISIN SUOMI! ).

Meneillään olevissa seurakunta- ja tulevissa eduskuntavaaleissa ei ainoastaan äänestetä kansankirkon suunnasta, vaan sen myötä koko Suomen kohtalosta. Nälästä ja rutosta olemme jo saaneet esimakua seuratessamme valtavirran mukana luopumuksen tiellä. Vaan olemmeko valmiit ajautumaan miekankin alle?

Kaikkivaltias kutsuu suomalaisia takaisin Suomea siunaavaan ja turvaavaan yhteyteensä. Suomen kansalle on lausuttu muinaiselle Efraimillekin vapaasta valinnasta muistuttavat sanat: kuulkoot tai olkoon kuulematta.

Valitsetko Sinä arvoisa kanssakansalaisemme kuulla vai olla kuulematta Kaikkivaltiaamme kutsun kääntyä takaisin Hänen puoleensa?

Ken kutsulle valitsee korvansa avata, saanee Herran armosta ymmärryksen siitä, miksi Kaikkivaltiaan rakkaudelliset ohjeet eivät silti tarkoita minkään vähemmistöryhmän ihmisoikeuksien polkemista.

Samu Myyryläinen ja Reetta Salmelainen

Kirjoittajat ovat seurakuntavaalien valitsijayhdistyken Yhdessä Jeesusta seuraten ehdokkaita

Previous
Previous

Suomalaisilla on oikeus tietää!

Next
Next

Mikkeli - vastaatko Herran kutsuun?