Suomalaisilla on oikeus tietää!

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomari Pauliine Koskelo lausui tuoreessa 16.3.2024 Helsingin sanomien julkaisemassa artikkelissa, kuinka oikeusvaltioperiaate ja demokratia kuuluvat erottamattomasti yhteen. Perusedellytys demokratialle onkin se, että tuomioistuinten antamat tuomiot perustuvat perustuslain mukaisesti totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen.

Demokratian kannalta merkityksellisten toimijoiden toiminta onkin säädetty lailla edellisen vuoksi varsin läpinäkyväksi, minkä vuoksi oikeustapaustenkin aineistoista tulee myös lähtökohtaisesti julkisia. Jokaisella kansalaisella tulee olla mahdollisuus arvioida demokratian olemassaolon kannalta tärkeiden prosessien lainmukaista toteutumista sekä tuoda julki yhteiskunnallisesti merkittävät epäkohdat perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiessa.

Oheisessa videossa tuodaan julki ensimmäinen otanta elinkeinoelämän merkittäviin poliittisiin toimijoihin liittyvän oikeustapauksen tapahtumista ja aineistosta. Jo tämä ensimmäinen otanta aineistosta antaa aihetta epäillä Suomen tasavallan demokratian tilan oikeusvaltiona vakavasti heikentyneen. Henkilö, jonka perustuslaillisia oikeuksia loukattiin jo heti prosessin alkaessa, käytännössä hiljennettiin tapauksen osalta ensimmäiseksi kuudeksi vuodeksi perustuslain vastaisella syyteprosessilla. Odotettuaan kuuliaisena ja luottavaisena vuosia rikoksen uhriksi jouduttuaan asian pääkäsittelyä, oli minkäänlaisen oikeuden saamisen sijaan vastassa vain perustuslain vastainen tuomio, jota ei perustettu totuuteen eikä sen enempää oikeudenmukaisuuteen.

Huom! Uuden videopalvelun toimivuus testattu toimivaksi Firefox-selaimella. Muiden selainten osalta videoiden toimivuutta ei testattu.

Kuten Koskelo yllä viitatussa artikkelissa myös viittasi, medialla on oma tärkeä roolinsa vallankäytön pidäkkeenä ja vastavoimana. Kansalaisilla on oikeus tietää, mikäli vakavia virheitä demokratian perustana olevien asioiden osalta tehdään.

Kansalaisilla on oikeus tuoda ilmi yhteiskunnallisesti merkittäviä epäkohtia demokratian perustana olevista asioista sekä vaatia virheisiin puuttumista. Vallankäyttäjien pitäisi vastuuasemissaan aktiivisesti ottaa selvittelyyn korjaavien toimenpiteiden tarpeen kohtiin, joissa lakia sekä kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksia on vakavasti syystä tai toisesta rikottu. Edellinen ei saisi olla kiinni rikoksen uhriksi joutuneen taloudellisesta kyvystä hankkia oikeutta itselleen, mikä niin ikään perustuslain vastaisesti on monessa kohden videolla esille tuotavassa tapauksessa muodostunut ongelmaksi oikeuden saamisen osalta.

Kun Suomen valtamedia, joihin tapaukseen liittyvillä henkilöillä on merkittäviä kytköksiä, kaikista asioista tapauksen osalta on hiljennyt samaan aikaan, kun valtamedia vuodesta toiseen täysin kohtuuttomasti paljon pienempiä rikkeitä tehnyttä Tytti Yli-Viikaria riepotellut, muuttuu tämä tapaus todentamaan myös Suomen valtamedian rappiotilaa demokratian objektiivisena vääristyvän vallankäytön vastavoimana.

Tuodakseni Suomen lain ja Raamatun Jumalankin kehotuksesta tämän vakavan asiaintilan Suomen demokratiasta julki, joudun käyttämään sananvapauden pykäliä, joita harvoin kukaan uskaltaa enää Suomessa käyttää. Sananvapautta on jo Suomessa rajoitettu pisteeseen, jossa yhä useampi pelkää vain syytteet saavansa sananvapauden piiriin kuuluvia tosiasioita ja mielipiteitään ilmi tuodessa. Vaan kuten Koskelo artikkelissa kuvaa, kun kyse on yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista, on sananvapauden rajat varsin laajat.

Syksyllä 2024 julkaistava videosarjan toinen osa pureutuu niinikään faktat todentavan todistusaineiston kautta kaikkiin niihin lainvalvojien tekemiin perus- ja ihmisoikeusloukkauksiin, joilla on ollut vaikutusta tapauksen kautta ilmi tulevaan oikeuden toteutumisen vääristymiseen Suomessa. Kuten tämä ensimmäinenkin osa jo osoittaa, kyse ei ole vain väitteistä eikä aiheettomista epäilyistä. Käytännössä, Suomen oikeusjärjestelmä on todistettavasti oikeudetonta hyötyä jakanut seurauksena vain osapuolelle, joka mm. kuulusteluissa tietoisesti, suunnitelmallisesti ja tahallisesti syötti oikeusviranomaisille tahallisesti vääriä tietoja jakosuhteella 89/79 (89 poliisin esittämään kysymykseen, 79 vastausta annettu tietoisesti tahallisesti virheellisesti toisen osapuolen syylliseksi lavastamiseksi). Ottaen huomioon laaja todistusaineisto henkilötodistajineen kyseisiin kohtiin liittyen, ei oikeuden vääristämisen onnistumista tahallisesti virheellisiä tietoja oikeusviranomaisille syöttämällä ja vääriä todistajia hankkimalla selitäkään kuin vakavasti jo syystä tai toisesta rappioitunut oikeusjärjestelmä. Edellisen vuoksi tapaus suomalaisille tietoon tuodaankin ja EU-tasolle käsittelyyn viedään Suomen vallankäyttäjien vain siltä silmät ummistaessa vuodesta toiseen. Entistä merkityksellisemmän yhteiskunnan kannalta asiasta tekee se, että oikeuden vääristämistä ovat tietoisesti harjoittaneet nimenomaan merkittävien valtaakäyttävien poliittikkojen rahoittajatahot, jotka nyt vastaavaa autoritääristä hiljentämistä ajavat aktiivisesti laajennettavaksi koko yhteiskuntaan mm. demokratian perustana olevia lakko-oikeuksia heikentämällä.

Edellä olevan videon sähköpostit ja poliisikuulustelujen vastaukset perustuvat faktoihin, joiden olemassaolo ja totuuspohja edelleenkin on todistettavissa. Faktojen ilmi tuomisen lisäksi, videolla käytetään sananvapautta myös sen ilmi tuomiseen, miten tapauksen teot ovat yhtäläiset kristillisen kansakunnan tunnustaman Raamatun vakavasti varoittaman esimerkin kanssa. Tätä maallista saatetta videolle seuraa alla hengellisempi vakava saate aiheeseen. Hengellinen saate on Kaikkivaltiaan rakkaudellinen terveinen suomalaisille antamaan ymmärrystä asian vakavuudesta myös hengellisten lainalaisuuksien näkökulmasta, minkä menneet kansakunnan johtajat tiesivät ja tunnustivat maallisia tuomarilaitoksiakin korkeammaksi ja vakavammaksi oikeuden toteuttajaksi ja vaalijaksi kansakunnassa Raamatun osoittamilla tavoilla.

HENGELLINEN NÄKÖKULMA VIDEON KANSALAISILLE PÄIVÄNVALOON TUOMAAN TILANTEESEEN

Presidentti Mannerheim nähtiin säännöllisesti päämajakaupungin kirkossa Mikkelissä. Uskonnollisiin rituaaleihin osallistuminen ei ollut hänelle vain ulkokultaista Jumalan palvelemista viran vuoksi. Mannerheim tunsikin Raamatun Sanaa tasolla, jota nykyään enää vain yksittäisinä helminä kansakunnan maallisten ja hengellisten johtajien seassa loistaa.

Mannerheimissa vaikuttanut uskollisuus Jumalan Sanalle sekä terve jumalanpelko näkyi uskalluksena toimia Raamatun Sanan mukaisesti, vaikka se olisi tarkoittanut valtavirran esimerkin seuraamatta jättämistä. Suomen maa sai seurauksena nauttia monet vuosikymmenet lukuisista siunauksista.

Se, mitä tällä videolla saatetaan Suomen kansalle tiedoksi, olisi saattanut muinaiset presidentit kavahtamaan. He tiesivät, minkä tärkeän opetuksen Kaikkivaltias tahtoi antaa tuleville kansakunnan johtajille ja kansalaisille muinaisessa, monin tavoin rappioituneessa Efraimin maassa vaikuttaneiden Iisebelin ja Ahabin kautta. Mannerheim tiesi, että Kaikkivaltias Jumala Hänen nimeensä ja apuunsa vetoamalla saadussa kansakunnassa todella valvoo oikeuden toteutumista ja vanhurskauden vaalimista. Kuinka selvästi nuo varoitukset näiden asioiden vaalimisesta Sanaan onkaan niin moneen kohtaan kirjoitetut ehtona sille, että kansa suloisessa maassaan saa jatkaa asumista.

Suomi on valitettavasti vuonna 2024 jo vastaavassa tilassa kuin muinainen Efraim. Totuudella, oikeudella ja Jumalan Sanassaan määrittelemällä vanhurskaudella ei ole enää demokratian valtaenemmistön mukaan painoarvoa.

Sauli Niinistö silloisine maan hengellisine ylimpine johtajineen saivat Kaikkivaltiaalta entisten kansakunnan johtajien tavoin monia varoituksia muuttaa kansakunnan asiaintilan suunta. Siinä missä Mannerheim otti vaarin Kaikkivaltiaan palvelijoidensa kautta lähettämistä viesteistä, maan nykyjohtoa, jossa jopa hengellinen johto on pääosin korvannut itsepäisesti Jumalan Sanan demokratian jumalattomilla päätöksillä, ei Jumalan rakkaudelliseksi ohjaukseksi tarkoittamat hengelliset sanomat pääosin kiinnostaneet. Jumala kuitenkin ikävät faktat lupauksiensa mukaisesti tuo aina kansalle ilmi oman osuutensa sopimuksista täyttäen.

Suomessa on onneksi lainsäädännössä jäljellä noiden muinaisten taivaallista viisautta nauttineiden kansakunnan johtajien aikakaudelta raamatullisia pykäliä, joiden myötä varmistetaan se, että kansalaisilla on oikeus saada tietoon yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita.

Tämän videon kautta tuodaankin suomalaisille ilmi, kuinka poliittinen valtaeliitti voi Suomessa valehdella mielin määrin oikeusviranomaisille heikossa asemassa olevien kustannuksella, joutumatta siitä mihinkään vastuuseen maallisessa hallinnossa. Kansalaisten kannalta on harmillista , että niin harvat hengelliset johtajatkaan enää kansalle opettavat, että vaikka maallinen hallinto ei asioihin puuttuisi, Kaikkivaltias lopulta puuttuu. Uudella presidentillä tuleekin olemaan edessä yhtä haastavat vuodet kuin Mannerheimilla. Valitettavasti noista edessä olevista haasteista ei voi voittajana selvitä, kuin palaamalla niihin syy-seuraussuhteisiin, jotka Mannerheiminkin todeksi tiesi ja niitä kansakunnan johtamisessaan kunnioitti.

Tässä videossa läpikäyty oikeustapaus on Kaikkivaltiaan silmissä juuri samanlainen kauhistus kuin muinaisessa Efraimissa Iisebelin ja Ahabin vääristämä oikeusprosessi tuomioineen heikossa asemassa olevan kustannuksella. Valitettavasti tapaus todentaa samalla Viktor Orbanin vuonna 2019 lausumat vakavat väitteet Suomen oikeusjärjestelmän tilasta aiheellisiksi.

Siinä missä toteutan tämän julistustyön kautta henkilökohtaisen Kaikkivaltiaalle antamani lupauksen, kehotan suomalaisia olemaan ylenkatsomatta Unkarissa tapahtuvia asioita. Suomi oli itsenäisyytensä alussa kuin Unkari ja sai siunauksensa. Ei ole sattumaa, että Unkarissa ainoana maana Euroopassa syntyvyys on saatu nousuun ja monista muistakin siunauksista nautittu. Unkari otti vuonna 2013 tukevan askeleen lähemmäksi suomalaistenkin ennen huuliltaan yhteen ääneen avuksi huutamaa Jumalaa. Suomi on vuosia kävellyt vain poispäin valiten kiroukset siunauksien sijaan. Kansakunnan johtoon on äänestetty johto, joka ei pysty kansaa enää siunauksien tielle johtamaan, ellei presidentti kansakunnan arvojohtajana mallia muinaisten johtajien lailla näytä.

Herraamme uskollisuudella kunnioittaen tämän vakavan sanoman myötä ja Kaikkivaltiastamme nöyrästi palvellen, Mikkelin Anttolassa 1.4.2024

Leora Lavan

Previous
Previous

Mannerheimin päiväkäskyistä suomalaisten hätähuutoihin

Next
Next

Kansakunnan syntivelka uhkana itsenäisyydelle