Ilosanoma pääsiäiseen 2021, osa 1 - Aasin varsa on syntynyt!


”Maanpiirin asukkaat, te kaikki, joilla on asuinsijanne maan päällä, katsokaa, milloin vuorille nostetaan merkkiviiri, kuunnelkaa, milloin torven ääni kajahtaa!”

Jes. 18:3 (KR92)

Herralta saamani kehotuksen mukaisesti julkaisen laajempaan jakeluun ystävälleni kirjoittamani kirjeen:

Ystäväni, olen ihan liekeissä asioista, joista Henki antoi minulle ilmestyksen viime viikkoina. Tämä pääsiäisen aika on erityinen koko Jumalan globaalissa pelastussuunnitelmassa. 

Ihmiskunnan ensimmäisenä pääsiäisenä Jumalan valittujen vapautus Egyptistä oli käännepisteessä ja Jumalan omat pystyivät välttämään Egyptiä kohtaavan rangaistuksen sivelemällä ovenpielet uhrikaritsan verellä. Tuosta lähtien vuosittain pääsiäiskaritsojen verta vuodatettiin Egyptin orjuudesta vapautumisen ja esikoisten kuoleman rangaistukselta pelastumisen muistoksi. 

Vuosisatoja myöhemmin Jeesus ripustettiin koko ihmiskunnan uhrikaritsana juuri pääsiäisenä ristinpuulle. Eläinuhreja ei enää tuon jälkeen tarvittu syntien sovittamiseksi. Kaikki, jotka Jeesuksen vastaanottaisivat pelastajanaan ja Häntä seuraisivat, tulisivat Jeesuksen Golgatalla vuodattaman veren puhdistamiksi ja pelastamiksi. Kiitosuhreina Jumalalle uhrattaisiin tuosta alkaen eläinuhrien sijaan huulten mullikoita (huulilta lausutut rukoukset, ylistys- ja kiitosuhrit, Hoos.14:3, Hebr. 10:10-12, Hebr. 13:15-16, Room. 12:1).

Koeteltuani useamman viikon ajan Hengeltä saamaani ilmoitusta ja saatuani siihen sydämeni vakuuttavat vahvistukset Herralta, uskallan julistaa Herran kehotuksen mukaisesti ilmoille ilosanoman. Tänä pääsiäisenä Jumalan ihmiskunnan pelastusssuunnitelmassa on jälleen käännekohta. Herran Henki ilmestyksessään ilmoitti minulle, että olemme saapuneet aikaan, jolloin Herran laskee viirinsä vuorille merkiksi maanpiirin asukkaille ja pasuunat soivat profeettojen suulla. 

Minulla on ilo julistaa Herran kehotukesta tämä Jesajan kirjan profetian aika alkaneeksi!

Nyt alkavana aikakautena, Hän vie loppuun muinoin karkotetun Israelin jäännöksen armahduksen ja lopulta yhdistää jälleen Juudan & Efraimin (Hes. 37, Sakarja 9:9-10:12 ja monet monet muut Sanan paikat). Tämän viirin noston ja Herran pasuunan soiton myötä armon aikakauden loppusuora on alkanut. Kuten kirjoitettu on, Juudan ja Israelin jälkeläisten mukana pelastuu suuri joukko heihin liittyneitä pakanakansoista (ihmisiä lukuisista erilaisista kristillisistä seurakunnista). 

Tämän aikakauden aikana kansakunnat myös joutuvat valitsemaan, haluavatko he olla lähestyvänä Herran paluun päivänä lammas- vai vuohikansa. Suomen lähivuosien tapahtumat tulevatkin olemaan todistus Jumalan voimasta ja merkkinä monelle muulle kansakunnalle tähän aikakauteen siirtymisestä.

JOHDANTO HENGEN ILMESTYKSEEN

Tiedät, että meillä on tapana lausua iltaisin iltarukous ja sen jälkeen usein laitan sen Raamattu kannesta kanteen-sovelluksesta jonkun 20 min pätkän toistumaan. Raamattua selittävän radiopastori Norvannon ääni on niin mukavan rauhallinen, että harvoin iltaisella kuitenkaan yli puolen välin saan kuunneltua opetusta ennen nukahtamistani. Suosittelen lämpimästi tapaa. Kun keskittyy kuuntelemaan Raamatun Sanaa ja siihen liittyvien salaisuuksien ja asioiden selitystä, eivät aivot ajaudu miettimään mitään ikäviä maallisia unentuloa hidastavia asioita. 

Eräänä iltana muutamia viikkoja sitten ihmettelin kuunneltavaa ohjelmaa valikoidessani, kun sain Herralta  kehotuksen kuunnella nimenomaan Hoosean kirjan opetusta. En innostunut ideasta ja meinasinkin valita jotakin aivan muuta. Sain kuitenkin heti uuden kehotuksen valita sinä iltana vain ja ainoastaan Hoosean kirja. Eipä siinä voinut enää kuin todeta “Hyvä on, hyvä on, Taivaallinen Isäni..”. Olin lukenut tuota kirjaa viimeeksi joku kaksi vuotta sitten ja en silloin ymmärtänyt lainkaan miksi Sana kehotti profeetta Hooseaa juuri haureellisen vaimon itselleen valitsemaan. Sain kuitenkin huomata, että kun Herra oli tässä välissä avannut 2017 toteutuneen Ilmestyskirjan tähtikuvion merkityksen ja ylipäätänsä Israelin pohjoisten heimojen karkotuksen liittymisen Suomenkin kansakunnan syntyyn, alkoi Hoosean kirjassa käsitelty haureellisuus avautumaan aivan uudella tavalla. Hämmästyksekseni Herra vielä sitten jälleen oman Henkensä kautta jatkoi minulle opetustaan asioista. Varmasti Henki on nyt jakamastani ilmestyksestä jossain päin maailmaa jollekin muullekin palvelijalleen puhunut, mutta minulla on ilo olla mukana jakamassa tätä Jumalan paljastamaa salaisuutta koeteltuani sen ja saatuani Hengeltä kehotuksen julkaista se. 

Riemuni on suuri tämän koko maanpiiriä koskevan ilosanoman julistamisesta, koska niinkuin tiedät, pian joudun yhtä raskain sydämin kuin Elia ja Aamos aikoinaan Efraimille, tuomaan Suomen kansan johdolle tiedoksi vielä Jumalan viimeisen vakavan varoituksen kansakunnan ja maan luopumuksen tilasta. Tänään saan kuitenkin keskittyä vain pääsiäisen ajan ilosanomaan!

AASIN VARSALLA RATSASTAMISEN JA SUOMEN NAISELLINEN MUODON SALAISUUDET PALJASTETAAN

Muistat varmaan kouluissa lukuisia kertoja läpikäydyn kuvauksen siitä, kuinka Jeesus ratsastaa pääsiäiseksi aasilla Jerusalemiin. Kuinka monia vuosikymmeniä onkaan Suomessa laulettu jo adventteina ja palmusunnuntaisin virttä ‘Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa’, jonka lopussa raikuu huuto Hoosianna Hoosianna (tarkoittaen Herra auta, pelasta)! 

Rakas ystäväni, muutamia viikkoja sitten Pyhä Henki antoi minulle häkellyttävän ilmestystiedon siitä, mikä yhtäläisyys Jeesuksen käyttämällä aasin varsalla on nykyiseen aikakauteemme. Samoin Pyhä Henki antoi ilmestyksen siitä, että samaan asiaan liittyy se, miksi Hän siunasi Suomen kansaa naisen muotoisella maalla viime vuosisadalla.

Vaikka en tässä pysty kuin raapaisemaa kokonaisuutta, johon saisin varmasti kaksi tuntia kevyesti kasvotusten käytettyä, en malta olla jakamatta tätä aasin varsaan liittyvää “salaisuutta” kanssasi edes vähäsen.

Jos oikein tylsäksi käy joskus kotona olo korona-ajan keskellä, niin suosittelen lukemaan/miettimään/tutkimaan seuraavia Suomenkin tulevaisuuteen liittyviä Vanhan Testamentin profeettojen kirjoittamia asioita. 

Kertaan kuitenkin ensiksi hiukan taustaa, koska en muista miten paljon olen sinulle avannut muinaisen Israelin jakautumisen merkitystä Jumalan globaalissa pelastussuunnitelmassa meidänkin aikaamme koskien.

LYHYT KERTAUS MUINAISEN ISRAELIN JAKAUTUMISESTA POHJOISEEN JA ETELÄISEEN KANSAAN (POHJOISIIN JA ETELÄISIIN HEIMOIHIN)

Muistaakseni kirjoitin sinulle jo aiemmin siitä, miten muinaisen jakautuneen Israelin pohjoinen ja eteläinen valtio ajautuivat luopumukseen Jumalan Sanan noudattamisesta. Seurauksena Jumala karkoitti nämä "uskottomat" Siionin sisarukset kunkin taholleen (Jer. 3:6-10). Eteläinen Juudan valtion kansa (nykyiset juutalaiset ja heihin liittyneet mm. silloinen Benjaminin heimo) pääsivät kertaalleen palaamaan vielä Israeliin ja rakentamaan toisen temppelin, joka tuhottiin Jeesuksen ilmoituksen mukaisesti Jeesuksen kuoleman jälkeen. 

Jonkin ajan päästä Jeesuksen kuoleman jälkeen Juudankin kansa joutui uudelleen karkotukseen, tällä kertaa hekin ympäri maailman. Merkittävänä merkkinä Jumalan pelastussuunnitelman etenemisestä siten kuin kirjoitettu on, olemme viime vuosisadalla saaneet todentaa Israelin valtion jälleensyntymän ja seurata, kuinka juutalaiset Sanan mukaisesti vielä kertaalleen palaavat ympäri maailman Luvattuun maahan.

Vähemmän tunnettua kuitenkin on n. 700eKr karkotettujen pohjoisten 10 heimon karkotuksen merkitys nykyiseen aikakauteemme. Efraim-heimo oli muinaisen Israelin pohjoisen valtion suurin heimo ja siksi pohjoisesta osasta useasti Efraimina Sanassakin puhutaan (joissakin paikoin Israel, mutta paikka paikoin Israelia käytetään myös kuvaamaan koko Jaakobista polveutuvaa kansakuntaa sekä myös hengellisesti yhdistynyttä Israelia). Meno tuolla pohjoisessa valtakunnassa kävi ennen karkotustuomiota varsin oikeudettomaksi, siveettömäksi ja Jumalaa pelkäämättömäksi, joten Jumala lopulta ilmoitti profeettojensa kautta toteuttavansa maasta karkotuksen. Rakkaidesi vuoksi muista kaikki mitä olen jo tähän asti kertonut siitä haastavammasta tehtävästäni kuvata Suomen kansalle Suomen nykytilan yhtenäisyys Efraimin muinaiseen rangastuksiin johtaneeseen tilaan. Muistaa täytyy, että maan menetys ei tullut suinkaan Efraimillekaan yllätyksenä, vaan profeettojensa kautta Jumala oli luopumuksen seurauksista jo Luvattuun maahan saavuttaessa varoittanut vuosisatoja aiemmin. Efraim karkotettiin ja Jeremian kirjassa kuvataan, kuinka uskoton etelä-valtion sisar seuraa vain perästä luopumuksen tiellä Herran harmiksi (Jer. 3:6-10). 

KARKOITETUT KANSAT VILLIAASEJA


Pääsiäiskuvaelman aasin varsaan liittyvän asian ymmärtämisen osalta, on huomattava Sanasta, kuinka Jumala kutsuu näitä karkotukseen joutuneita kansoja mm. Hoosean kirjassa villiaaseiksi (Hoos. 8:8-9, KR33/38, NKJV).


JUMALA ANTOI POHJOISELLE KANSALLE EROKIRJAN JA TOTEUTTAA ARMAHDUKSENSA VILLIAASIN VARSALLE AIKOJEN LOPULLA

Merkittävänä erona kansakuntien karkotuksien välillä on myös huomioitava se, että pohjoiselle Israelin valtiolle Jumala ilmoitti antavansa erokirjan (Jer. 3:8). Toisin kuin etelän Juudan valtion kanssa, Jumala siis purki (avio)liiton Israelin pohjoisosan kansan kanssa. Muistat varmaan, että Jumala oli solminut kaikkien israelilaisten heimojen jäsenten ja heihin liittyneiden muukalaisten kanssa (avio)liiton  Siinain vuorella israelilaisten vaeltaessa Egyptistä vapautuksen jälkeen erämaassa kohti Luvattua maata. Vähemmän tunnettu on asiaan liittyvä liiton vahvistaminen valaliitolla, joka on kuvattu 5. Moos. kirjan 29. luvussa. Kyseinen valaliiton teksti ja seuraava luku 30 kannattaa lukea huolella, koska jo niistäkin on nähtävissä Jumalan jo tuolloin tienneen Israelin luopumuksen tulevan. Lohdullista on lukea samalla se, kuinka Herra jo tuolloin Raamatun ensimmäisissä kirjoissa kuvaa myös aikojen lopulla tapahtuvan armahduksen ja sen, kuinka Hän tuolloin itse poimii ja kokoaa omansa jälleen yhdeksi joukoksi kansakuntien seasta.

Ymmärtääksemme aasin varsalla ratsastamisen vertauskuvallisen merkityksen kokonaisuudessaan, on tärkeää muistaa, että Jumala noudattaa pyhyydessään omia ohjeitaan & antamaansa lakia pilkun tarkasti. Jumala ei siksi noin vain kihlaa uudelleen kansaa (villiaasia), jolle erokirjan antoi. Jumalammehan kieltää laissaan uudelleenavioitumisen vaimon kanssa, jolle mies on jo erokirjan antanut (Tämä säännös annettu, jotta eroja ei niin vain otettaisi vaan eron lopullisuus Jumalalle kuuliaisuuden näkövinkkelistä pistäisi harkitsemaan päätöstä. Ja olkaa rauhassa he, jotka näin ovat päätyneet tekemään tietämättömyyttään. Kuten sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa tuodaan ilmi, Jumala kyllä erheaskeliamme katsellessaan ottaa huomioon sen, onko synti tehty tietoisesti vai tietämättään. Olkaa siis rauhassa.).

Sanasta voi monesta kohden lukea, kuinka pohjoisen kansan armahdus tapahtuisi aikojen lopulla tulevien sukupolvien aikana. Joku päivä siis tuon villiaasi-kansan varsa saa kokea sen, mitä on tästä armahduksesta kirjoitettu ja sillä on myös yhteys Herran paluun päivän lähestymiseen. Alatko jo hahmottamaan yhteyttä aasin varsaan uudesta näkökulmasta? 

Kun asiaan lisää Jumalan tavan toteuttaa pelastussuunnitelmassaan asioita siten, että historialliset tapahtumat toistavat itseään globaalissa pelastussuunnitelman vastaavissa vaiheissa, voi seuraavien Sanan paikkojen kautta avautua ymmärrys aasilla ratsastamisen kuvauksen liittymisestä myös Jeesuksen toisen tulemisen lähestymiseen.

“Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: “Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: ‘ Herra tarvitsee niitä’; ja kohta hän lähettää ne.” Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: Sanokaa tytär Siionille: ‘Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla.’”

Matt. 21:1-5 (KR 33/38)

“Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla. Ja minä hävitän vaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista. Sodan jousi hävitetään, ja hän julistaa rauhan kansoille. Ja hänen hallituksensa ulottuu merestä mereen, Eufrat-virrasta hamaan maan ääriin.”

Sakarja 9:9-10

 Vaikka Jeesus ratsasti konkreettisella aasin varsalla Jerusalemiin ensimmäisen kerran tullessaan ja monet Hänet jo tuolloin luvattuna messiaana ja kuninkaana vastaanottivat, ei silloinen kerta täyttänyt kokonaisuudessaan Sakarjan profetiaa maailman kuninkuuden haltuunotosta rauhan ajan alkamisineen. Profetia saakin siis lopullisen täyttymyksensä vasta kun Jeesus tulee uudelleen Öljymäelle kuten on kirjoitettu. Tälläkin kertaa Jeesuksen saapumiseen Jerusalemiin tulisi liittymään aasin varsa. Varsan osan toteuttaa tuo armahdettu muinaisten israelilaisten  jälkeläisten joukko, johon on liittynyt paljon ihmisiä myös pakanakansoista. Mietipä evankeliumin kuvausta nyt toisesta näkökulmasta. On huomattava, että myös ikeenalla olevaksi mainittu aasin tamma vapautettiin yhdessä varsan kanssa ja molemmat tuotiin Herran luokse.  

Vasta tämän Hengen antaman ilmestystiedon jälkeen ymmärsin, miksi Jobin kirjassakin on viitattu villiaasin varsan ihmistymiseen!

“Onttopäinen mies voi viisastua ja villiaasin varsa ihmistyä.” 

Job. 11:12

Ajattele! Näin ihmeellinen salaisuuksien kirja Raamattu on! Kaikki tulevaiset on siellä ilmoitettu, mutta tarkoituksella osa salaisuudet Hengen kanssa tapahtuvan tutkiskelun taakse osittain kätketty paljastettavaksi Herran kehotuksesta silloin, kun aika on siihen tarpeeksi kypsä. 

Eikä hämmästeltävät asiat tähän pääty. Seuraavaksi haluan vielä jakaa kanssasi lyhyesti sitä, miten tämä kaikki liittyy meidän päiviimme ja Suomi-neidon muotoon.

SYNNYTYS MERKKINÄ VILLIAASIN VARSAN ARMAHTAMISEN AJASTA

Israelin armahduksesta sekä muinaisen Juudan kansan jälkeläisten kotiinpaluusta aikojen lopulla on Sanassa lukuisia jakeita. Nostan tähän vain yhden jakeen, josta pääsemme laskeutumaan aasi-vertauskuvan kytkökseen nykypäivän tapahtumiin Suomessa ja maailmalla.

“Sentähden Herra antaa heidät (israelilaiset) alttiiksi siihen aikaan asti, jolloin synnyttäjä on synnyttänyt; silloin jäljellejääneet hänen veljistänsä palajavat israelilaisten luokse. Ja hän on astuva esiin ja kaitseva Herran voimassa, Herran, Jumalansa, nimen valtasuuruudessa. Ja he asuvat alallansa, sillä silloin on hän oleva suuri hamaan maan ääriin saakka.” 

Miika 5:3-4 

Äkikseltään saattaa synnytyksestä tulla mieleen ajatus, että kyseinen Vanhan Testamentin jae viittaisi Jeesuksen tuolloin vielä vasta profetoituun syntymään. Sanoihan myös Jeesus evankeliumeissa pakanakansoihin kuuluvalle kanaanilaiselle naiselle (naisen pyytäessä Hengen ihmettä tyttärelleen sen lopulta myös saaden): 

“Hän (Jeesus) vastasi ja sanoi: Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.” 

Matt. 15:24

Jeesuksen syntymän aikaan pohjoinen Israelin kansa oli jo vuosisatoja aiemmin karkoitettu ja Juudan juutalaisista vain osa sai uskon siihen, että Jeesus todella oli Vanhan Testamentin lupaama Messias. Juutalaisten epäluulo oli ymmärrettävää, koska kansa odotti konkreettista vallan ottavaa kuningasta, joka palauttaa oikeuden ja rauhan muinaisen kansakunnan asiaintilaan. Jeesus kuitenkin ensimmäisen tulemuksensa aikaan kirkasti aivan toisenlaista taivaallisen kuningaskunnan tulevaa kuninkuutta kuin tuolloin odotettua maallista kuninkuutta. Evankeliumeista on kuitenkin todennettavissa, että Jeesus täytti Vanhan Testamentin Kirjoituksien profetiat saapuvasta messiaasta, vaikka osa niistä Hänen on tarkoitus täyttää vasta toisen tulemuksensa yhteydessä.

Kuten Sakarjan kirjan profetia Jeesuksen saapumisesta aasin varsan selässä ottamaan kuninkuus, edellä oleva Miikan kirjan jae ei sekään kokonaisuudessaan ole vielä toteutunut. Siihen, mihin syntymään edellä mainitussa Miikan jakeessa viitataan, antaa osviittaa Ilmestyskirjan luku 12.

“Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä. Hän oli raskaana ja huusi tuskissaan synnytyspolttojen vaivaamana.” 

Ilm. 12:1


Vaikka kadotuksen voimat ovat saaneet varastetuksi astrologian kautta taivaankappaleet avaruuden henkivaltojen ja epäjumalten palvonnan käyttöön, täytyy uskovien muistaa, että taivaankappaleet annettiin kuitenkin alunperin uskoville merkeiksi yöstä, päivästä, kuukausista, vuosista ja aikakausista.

Rakas ystäväni, jokaisen uskovan pitäisi olla tietoinen siitä, että tuo Ilmestyskirjan tähtikuvio toteutui taivaalla 23.9.2017. Vaan kovin nukuksissa ovat seurakunnat Herran antamien merkkien seuraamisen osalta. Miten seurakuntalaiset voivat olla hereillä ja valkaista vaatteitaan, jos heitä seurakunnan vanhimpien toimesta silitellään uneen sulkemaan silmänsä Herran merkeiltä tai pahimmassa tapauksessa jopa kehotetaan roiskimaan vaan enemmän likaa vaatteille.

SUOMEN NAISELLINEN MUOTO MAALLISENA MERKKINÄ MAAILMANKARTALLA 


Uskallan kirjoittaa Sinulle täydellä uskolla ja rohkeudella seuraavan, koska olen saanut itse päästä osalliseksi tuosta Herran suuresta armosta. Tiedät pitkän ja haastavan uskontaipaleeni rippikoulusta Jumalan koulun kautta muutaman vuoden takaiseen uudestisyntymiseen Herrasta. En muista maininneeni Sinulle kuitenkaan sitä, miten vielä autuaan tietämättömänä tuosta Ilmestyskirjan 12 luvun merkin toteutumisesta taivaalla ja sen merkityksestä, Jumala ilmestyi minulle niihin aikoihin hyvin erikoisilla ilmestyksillä. Ensimmäiseksi Herra ryhtyi puhumaan minulle, tavalliselle evankelisluterilaisen kirkon jäsenelle, kehotuksesta palauttaa viettämäni sunnuntainen pyhäpäivä alkuperäisen sapatin paikalle. 

Evankelisluterilaisen kirkon jäsenenä, olin ehkä tuolloin jo ihmeissäni Pyhän Hengen toiminnasta sinällään, koska armolahjoista en ollut juuri kuullut puhuttavan osana uskovan elämää saati sitten niitä ollut nähnyt toiminnassa. Kun varovasti ryhdyin asian tiimoilta lähestymään muutamia ihmisiä, sain hämmästyksekseni huomata Jumalan ryhtyneen puhuttelemaan samasta asiasta samoina vuosina muitakin ihmisiä yli seurakuntarajojen. Herran ilmoitus oli niin vahva, että mikäli Hän ei olisi valmistanut vastaavalla ymmärryksellä ihmisiä myös jo evankelisluterilaisen kirkon sisälle, olisin varmaan joutunut vaihtamaan seurakuntaa seuratakseni Jumalan antamaa kutsua. Jumalan suunnitelma on kuitenkin toinen. Vaikka Suomen evankelisluterilaisen kirkon pääkallopaikalle Turkuun valittiin hiljattain ylimmäksi johtajaksi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalamme, Jahven, ilmoittaman Pyhän Tahdon sijaan ihmisten toivomaa korvasyyhyä saarnaava henkilö, Jumalamme tulee vielä antamaan mahdollisuuden kirkollemme kuten myös muille kristillisille seurakunnille nöyrtyä takaisin apostoliseen Sanan julistukseen.

Jumalahan asetti sapatin ikuiseksi merkiksi Hänen ja hänen omiensa välille ja Jeesuskin sitä tunnollisesti juutalaisena vietti, joten Herran lähtökohta ryhtyä tuosta ensimmäisenä minullekin puhumaan oli ymmärrettävä. Asia on varsin ymmärrettävä, jos miettii, että on alkanut aikakausi, jolloin Jumala armahtaa ja kihlaa uudelleen Israelin hänen jälkeläistensä kautta. Jos Jumala ennalleenasettaa purkamansa liiton, niin totta kai Hän ennalleenasettaa myös liiton merkiksi antaman Pyhän sapattinsa. Seurakuntien vanhemmistoille sain kehotuksen julkaista tuosta asiasta tarkemman selvityksen, en siksi ystäväni, nyt sitä tässä sinulle tarkemmin avaa. Tuostakin ehkä asian ydin on poimittavissa.

 Sapatti ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi Herran käsittelemäksi asiaksi. Jumalan johdatuksen edetessä ei jäänyt epäselvyyttä siitä, miten Jumala oli alkanut puhuttelemaan ihmisiä eri seurakunnissa ympäri Skandinavian ja ympäri maailman siitä, miten paljon Hänen Sanastaan on asioita vain ihmispäätöksin vuosisatojen kuluessa muutettu toiseksi kuin Sanassa lukee. Vuosisatojen aikana oli mahtunut useita uskonpuhdistajia, mutta nyt Herra näytti toimivan itse suoraan Henkensä kautta eri seurakuntalaisia samoista asioista puhutellen yli seurakuntarajojen, yli maiden ja maanosien rajojen. En kuitenkaan silti vielä tuolloin ymmärtänyt olevani itsekin osa tuota villiaasin varsan syntymää, mihin Sanakin kuvaa Jumalan liittävän Hänen omieen palauttamisen alkuperäiseen kuuliaisuuteen Hänen Sanalleen. En olisi uskonut vielä tuolloin itsekään, kuinka todella olemme siirtyneet aikaan, jolloin armon aikakausi on lähestymässä päätepistettään. 

“Sentähden, katso, minä taivuttelen hänet (muinainen pohjoinen Israel), kuljetan hänet erämaahan ja viihdyttelen häntä. Minä annan hänelle sieltä alkaen hänen viinimäkensä ynnä Aakorin laakson toivon oveksi, ja hän on oleva siellä kuuliainen niinkuin nuoruutensa päivinä, niinkuin sinä päivänä, jona hän Egyptin maasta läksi.”

Hoos. 2: 14-15 (KR 33/38)


“Katso! Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Siellä minä annan hänelle viinitarhoja, minä muutaman Akorinlaakson toivon portiksi. Siellä hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä, kuin silloin, kun hän lähti Egyptistä.”

Hoos. 2:16-17 (KR92)

Kuten viime syksyisessä kirjoituksessani viittasin, nykyajan geeniteknologia on todentanut Skandinaaviaan todistetusti ajautuneen yllättävän paljon muinaisen pohjoisen Israelin kansan jälkeläisiä kuten tietysti myös muinaisen eteläisen Juudan valtion kansan jälkeläisiä. Kuten niinikään aiemmassa kirjoituksessani viittasin, Suomen maan hämmästyttävän kaunis naisellisen neidon muoto ei suinkaan ole sattumaa. Eikä ole sattumaa Jumalamme maailmassa sekään, että tämä morsiusneito syntyy maailmankartalle samoihin aikoihin kuin Israel vuosituhanten tauon jälkeen. 

Herra ilmestyksessään ilmoitti, että maailmankartalle ilmestyvä naisen muoto toisaalta oli maallinen merkki Ilmestyskirjan 12 luvun taivaan merkeissä nähtävän naisen ilmestymisen ajan lähestymiselle. Toisaalta sen voi samalla ymmärtää kuvaavan tuon taivaalla nähtävän merkin  jälkeen tapahtuvaa Israelin jäännöksen uudelleen kihlaamista. Jumalan globaalissa pelastussuunnitelmassa on aika Israelin jäännöksen tanssia jälleen ilosena armahduksen saaneena morsiusneitona. Ei suinkaan ole sattumaa, että pohjoisen perukat ja iloinen karkelotanssi on Sanassa erikseen esiinnostettu:

“Siihen aikaan, sanoo Herra, “Minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat minun kansani.” Näin sanoo Herra: “Kansa, miekalta säästynyt, löysi erämaassa armon; minä menen saattamaan sen, Israelin, rauhaan. 

Kaukaa ilmestyy minulle Herra: “Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaiseen karkeloon.

Sinä istutat jälleen viinitarhoja Samarian vuorille; ne, jotka istuttavat, saavat korjata hedelmätkin. Sillä päivä on tuleva, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: ’Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö.” Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle, joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa: ‘Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä.’

Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväsiä: suurena joukkona he palajavat tänne. 

Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.

Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajotti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.” 

Jeremia 31:1-10

Haluan ja saan tänään pitäytyä vain aasin varsan syntymää koskevan ilosanoman julistamisessa. Varoitan kuitenkin siunuakin ajattelemasta, että koska Suomi sai armon toimia maalla näkyvänä merkkinä kansakunnille, voisi se tehdä mitä vain ilman vastuuta asioista Jumalan silmissä. Saamastaan kauniista ulkomuodostaan ja Jumalan siunaamasta itsenäisen aikakauden alusta huolimatta, Jumala ei pyhyytensä vuoksi voi eikä olekaan jättänyt huomioimatta Suomen nykyistä luopumuksen tilaa. Aivan kuten kaikilla kansakunnilla kautta aikojen, Suomen kansa on voinut valita itse, pysyäkö kuuliaisena Jumalan Sanalle ja säilyttää siunaukset vai valitako luopumuksen ja itkuisten ravisteluiden tie.  

AASIN VARSAN SYNTYMÄ TARKOITTAA ARMON AIKAKAUDEN LOPPUSUORAA, PELASTUKSESTA OSALLISEKSI PÄÄSEVIEN PAKANOIDEN LUKU ON TÄYTTYMÄSSÄ

Rakas ystäväni, tiedän uskosi jonkin korkeamman voiman olemassaoloon, mutta et ole vielä vastaanottanut Jeesusta sydämeesi pelastajanasi. Voi kun voisinkin uskon tästä näin vain sinulle antaa. 

Minä elin rippikoulun jälkeen noin 20 vuotta väärässä pelastuskäsityksessä. Olin jäänyt harhaluuloon siitä, että kaste, kirkkoon kuuluminen ja rippikoulun käyminen ovat tae Herran omiin kuulumisesta ja taivaspaikasta. Sain Jumalalta kehotusken koota kirjaani tuo kova työ, jonka Jumala palvelijoineen joutui tekemään sen osalta, että sai minut omakätisesti johdatettua pelastavaan uskoon, uudestisyntymiseen Hänestä ja henkilökohtaiseen suhteeseen Hänen kanssaan. 

Vaikka olin rippikoulussa vastaanottanut Jeesuksen suullani ja tarkoitinkin pitkälti myös sanomaani, ei sydämeni kuitenkaan ollut valmis ottamaan vastaan Jeesusta siten, että seuraisin Häntä. Sydämeni oli avoin, mutta olisin tarvinnut jämerän ohjauksen siihen Totuuteen, että eihän Jeesusta voi edes seurata ellei ole kiinnostunut käyttämään aikaa ja perehtymään Sanan kautta siihen, mitä Hänen seuraamisensa käytännössä tarkoittaa. Vasta Herran oman käden antaman koulutuksen kautta sain ymmärryksen,  mitä tarkoittaa polvistua koko sydämisesti Herran eteen ja sanoa Herralle: “Tässä on minun sydämeni ja elämäni, ota se haltuusi, anna anteeksi tähänastiset syntini ja opeta elämään tahtosi mukaan puhdistaen sydämeni kaikesta maailman kerryttämästä kadotukseen johtavasta kuonasta”.  Me saamme ottaa Jeesuksen vastaan juuri niin syntisinä ja epäpuhtaina kuin olemme juuri nyt, mutta vastuullamme on kuitenkin antaa Herralle aikaa etsimällä Hänen Tahtoaan Hänen ilmoituksestaan, Sanasta sekä pyhittää Herralle liitonmerkiksi annettu sapatti. Itsekin sain kokea, että kun näihin kahteen minimivaateeseen mahdollisuuksieni mukaan yritin alkaa tarttumaan, alkoi ihmeiden tie, jota en vaihtaisi enää mihinkään tämän maailman tarjoamaan.

Jo ennen vuonna 2019 Herralta saamaani kutsua profeetaksi, Herra oli ilmoittanut kirjan kirjoituksen tehtäväni liittyvän siihen, että kaikkia Hänen valittujaan Hän ei voisi enää johdattaa pelastavaan uskoon samanlaista pitkää tietä pitkin kuin tapauksessani, koska aikaa ei olisi enää käytettävissä yhtä paljon kaikkien osalta. Rakas ystäväni, sinun ja rakkaidesi tähden toivon sinun ymmärtävän sydämessäsi, että olemme tulleet aikakauteen, josta myös Raamatun Uuden Testamentin evankelistat julistivat:

“Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: “Siinonista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.” Room. 11.25-26 (KR 33/38)

Monet tuntevat hyvin tuon Kirjoituksien viittauksen pakanoiden luvun täyttymiseen, mutta monet tulevat heräämään liian myöhään ymmärtämään tämän verrattain lyhyen armon aikakauden loppusuoran nyt todella alkaneen. Tiesin jo elävämme profetaalisesti merkittävää aikakautta, mutta kokonaisuudessaan minäkin sain ymmärryksen vasta Herran annettua tämän ilmestyksen Herran paluuseen liittyvän aasin varsan syntymästä ja Jesajan profetian viirin & pasuunan soiton nyt todella tapahtuvan.

Ystäväni, sillä ei ole niin väliä, kuuluuko geeniperimältään tuohon joukkoon, jota nyt Herra omakätisesti Sanansa mukaisesti kokoaa armahdetuksi villiaasin varsaksi yli seurakuntarajojen ympäri maailman. Kutsu liittyä pelastuvien joukkoon on avoin kaikille koko maailmassa vielä hetken. Tuolla Herran itse herättämällä joukolla eri seurakuntien keskuuteen ympäri maailman on kuitenkin erityinen merkitys, joka liittyy siihen kutsuun, minkä Herra seurakunnille profeettojensa kautta haluaa vielä näinä aikoina julistettavan. Itsekin olen tuon kehotuksen saanut, joten kirjoitan siitä vielä erikseen. 

Toivon vain ystäväni, että avaat sydämesi Herralle lähivuosina, koska alkanut aikakausi tulee lyhykäisyydellään yllättämään monet. Alkanut aikakausi ei kestä enää monia vuosikymmeniä, pikemminkin puhutaan sormin ja varpain laskettavista vuosien määrästä. Jos lähestyt tänä aikana Herraa koko sydämestäsi, silloin ei myöskään tarvitse pelätä ja masentua mistään, mitä koronankin jälkeen vielä on maailman kansoille koettelemuksiksi tulossa. Pyhän Hengen kautta saatava rauha ei ole riippuvainen ulkonaisista tilannetekijöistä. Ymmärrät mitä tarkoitan, kun saat sen itse kokea ottamalla vastaan Jeesuksen sydämeesi ja Pyhän Hengen kasteen. 

On kuitenkin tärkeä ottaa vastaan sanoma, että tänä pääsiäisenä Herra on pyytänyt julistamaan alkavaksi ajan, jolloin on jälleen parempi ottaa vaari ohjeesta kätkeytyä uhrikaritsan veren suojaan jo menossa olevien kansakuntien ravisteluiden ja vielä tulevia ravisteluita varten. Herra ryhtyy ennennäkemättömällä tavalla vapauttamaan ja keräämään omiaan yhteen ympäri maailman vapauttaakseen heidät luopumukseen ja epäjumalanpalvontaan ajautuneista kansakunnista kuten aikoinaan Egyptistä. 

Toisin kuin ensimmäisenä pääsiäisenä, meidän ei tarvitse vuodattaa eläinuhrien verta ja sivellä oven pieliämme vuodatetulla verellä. Sen sijaan riittää, kun vastaanotamme Herramme Jeesuksen Kristuksen sydämeemme ja pääsemme niin osalliseksi Hänen pääsiäisenä kaikkien meidän syntien puolesta täydellisenä uhrikaritsana vuodattamansa veren suojasta.

Ole runsaasti siunattu rakas ystäväni !

Leora

Kirjoituksen aiheeseen liittyvää lisämateriaalia:

Radiopastori Jukka Norvannon laatima mielenkiintoinen ja kattava Raamatun Sanan selitysteos kuunnelmina:

https://rkk-sansa.net/kuuntele/

Suuresta merkistä (Ilm. 12) taivaalla 23.9.2017 ja sen merkityksen tulkinnoista kerrotaan mm.:

https://www.tv7.fi/arkki/kuningaskunnan-tuuli/suuri-merkki_p58824/

Raamatun Sanassa kuvatusta ennalleenasettamisesta on tehty mielenkiintoisia ohjelmasarjojakin. Laitan Sinulle pari linkkiä tähän. Muista, että Jumala on antanut 100% oikeassa olemisen kruunauksen ainoastaan Pojalleen Jeesukselle. Jumalan palvelijoiden kaikki sanat, opetukset ja profetiat on tarkoiteltu aina koeteltavaksi. Kuten Sanassa kuvataan, Jumala myös tarkoituksella paljastaa kokonaisuutta ajan kanssa ikäänkuin palapelin pala kerrallaan. Siksi älä ihmettele, jos opetuksissa ja tulkinnoissa on pieniä eroja. Jos perehdyt Sanan paikkoihin ja rukoilet Pyhältä Hengeltä viisautta, et tartu kaikkiin eroavaisuuksiin, vaan huomaat kaiken osoittavan silti samaan päämäärään.

Keijo Lindemanin tekemä sarja ennalleenasettamisesta:

https://www.tv7.fi/arkki/kaiken-kohdalleen-asettaminen/mita-ennalleenasettaminen-tarkoittaa_p33232/

Kimmo Juutilaisen tekemä sarja ennalleenasettamisesta:

https://www.tv7.fi/arkki/ennalleenasettaminen/sanan-ennalleenasettaminen-kimmo-juutilainen_p17087/

Previous
Previous

Ilosanoma pääsiäiseen 2021, osa 2 - Pasuuna soi, Herra kutsuu!

Next
Next

Sanoma Suomelle ja Yhdysvalloille