Takaisin Sanomat-sivulle —>

Suomen naisellinen muoto merkkinä maailmankartalla

Sanomasta YHWH Kutsuu

Uskallan kirjoittaa Sinulle uskolla ja täydellä rohkeudella seuraavan, koska olen saanut itse päästä osalliseksi tuosta Herran suuresta armosta. Tiedät pitkän ja haastavan uskontaipaleeni rippikoulusta Jumalan oppikoulun kautta muutaman vuoden takaiseen uudestisyntymiseeni Hengestä. En muista maininneeni Sinulle kuitenkaan sitä, miten vielä autuaan tietämättömänä tuosta Ilmestyskirjan 12 luvun merkin toteutumisesta taivaalla ja sen merkityksestä, Jumala ilmestyi minulle niihin aikoihin hyvin erikoisilla ilmestyksillä. Ensimmäiseksi Herra ryhtyi puhumaan minulle, tavalliselle evankelisluterilaisen kirkon jäsenelle, kehotuksesta palauttaa viettämäni sunnuntainen pyhäpäivä alkuperäisen sapatin paikalle.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsenenä, olin ehkä tuolloin jo ihmeissäni Pyhän Hengen toiminnasta sinällään, koska armolahjoista en ollut juuri kuullut puhuttavan osana uskovan elämää, saati sitten niitä ollut nähnyt toiminnassa. Kun varovasti ryhdyin asian tiimoilta lähestymään muutamia ihmisiä, sain hämmästyksekseni huomata Jumalan ryhtyneen puhuttelemaan samasta asiasta samoina vuosina muitakin ihmisiä yli seurakuntarajojen. Herran ilmoitus oli niin vahva, että mikäli Hän ei olisi valmistanut vastaavalla ymmärryksellä ihmisiä myös jo evankelisluterilaisen kirkon sisälle, olisin varmaan joutunut vaihtamaan seurakuntaa seuratakseni Jumalan antamaa kutsua. Jumalan suunnitelma oli kuitenkin toinen. Vaikka Suomen evankelisluterilaisen kirkon hengellisen johtajuuden palvelutehtäviin on luopumukseen ajautuneen demokratian kautta voitu valita Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalamme ilmoittaman pyhän Tahdon sijaan ihmisten toivomaa korvasyyhyä julistavia henkilöitä, Jumalamme tulee vielä antamaan mahdollisuuden kansankirkollemme (kuten muillekin kristillisille seurakunnille) nöyrtyä takaisin apostoliseen kuuliaisuuteen ja Sanan julistukseen.

Jumalahan asetti sapatin ikuiseksi merkiksi Hänen ja hänen omiensa välille. Jeesuskin sitä tunnollisesti vietti, vaikka Hän uudisti asioita ja otti kantaa muutamiin erityisiin kysymyksiin, Uuden Liiton laajemman näkökulman Vanhan Liiton päälle lisäten. Kaikkivaltiaan lähtökohta ryhtyä tuosta ensimmäisenä minullekin puhumaan oli siten hyvin ymmärrettävä. Asia on varsin looginen ymmärrettäessä saavutun aikakauteen, jolloin Jumala armahtaa ja kihlaa uudelleen Israelin (viitaten tässä nimenomaan nyt erokirjan saaneeseen muinaiseen Efraimiin, jota Sanassakin paikka paikoin Israeliksi nimitetään Juudan rinnalla). Jos Jumala ennalleen asettaa purkamansa liiton, niin totta kai Hän ennalleen asettaa myös liitonmerkiksi antaman pyhän sapattinsa. Seurakuntien vanhimmistoille sain kehotuksen julkaista tuosta asiasta tarkemman selvityksen, en siksi ystäväni, nyt sitä tässä sinulle tarkemmin avaa. Tuostakin ehkä asian ydin on jo poimittavissa.

Sapatti ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi Herran käsittelemäksi asiaksi. Jumalan johdatuksen edetessä ei jäänyt epäselvyyttä siitä, miten Jumala oli alkanut puhuttelemaan ihmisiä eri seurakunnissa ympäri Skandinavian ja ympäri maailman siitä, miten paljon Hänen Sanastaan on asioita vain ihmispäätöksin vuosisatojen kuluessa muutettu toiseksi kuin Sanassa lukee. Vuosisatojen aikana oli ollut useita yksittäisiä uskonpuhdistajia, mutta nyt Herra näytti toimivan itse suoraan Henkensä kautta, seurakuntalaisia samoista asioista puhutellen yli seurakuntarajojen sekä yli maiden ja maanosien rajojen. En kuitenkaan silti vielä tuolloin ymmärtänyt olevani itsekin osa tuota villiaasin varsan syntymää ja aikakaudellemme kuuluvaa ilmiötä, jossa Herran palauttaa omiaan alkuperäiseen kuuliaisuuteen Hänen pyhälle Sanalleen. En olisi uskonut vielä tuolloin itsekään, kuinka todella olemme siirtyneet aikaan, jolloin armon aikakausi on lähestymässä päätepistettään.

”Sentähden, katso, minä taivuttelen hänet (muinainen

pohjoinen Israel), kuljetan hänet erämaahan

ja viihdyttelen häntä. Minä annan hänelle sieltä

alkaen hänen viinimäkensä ynnä Aakorin laakson

toivon oveksi, ja hän on oleva siellä kuuliainen

niinkuin nuoruutensa päivinä, niinkuin sinä päivänä,

jona hän Egyptin maasta läksi.”

Hoos. 2:14-15 (KR33/38)

”Katso! Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan,

puhun hänelle suloisesti. Siellä minä annan hänelle

viinitarhoja, minä muutan Akorinlaakson toivon portiksi.

Siellä hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä,

kuin silloin, kun hän lähti Egyptistä.”

Hoos. 2:16-17 (KR92)

Kuten viimesyksyisessä kirjoituksessani viittasin Pekka Sartolan opetuksia aiheesta kuunneltuani, nykyajan geeniteknologia on todentanut Skandinaaviaan todistetusti ajautuneen yllättävän paljon muinaisen pohjoisen Israelin kansan jälkeläisiä, kuten myös muinaisen eteläisen Juudan valtion kansan jälkeläisiä. Kuten aiemmin tässä kirjoituksessani viittasin, Suomen maan hämmästyttävän kaunis naisellisen neidon muoto ei suinkaan ole sattumaa. Eikä ole sattumaa Jumalamme maailmassa sekään, että tämä morsiusneito syntyy maailmankartalle samoihin aikoihin kuin Israel vuosituhansien tauon jälkeen.

Ilmestyksessään Herra myös ilmoitti, että maailmankartalle ilmestyvä naisen muoto oli maallinen merkki Ilmestyskirjan 12. luvun taivaan merkinkin julistaman ajan lähestymiselle (Herrahan monesti hengelliset asiat konkretisoi myös maallisesti todettavin keinoin). Jo viitattujen pyhän Sanan jakeiden tarkastelun perusteella, yhtä lailla naisellisen muodon ilmestymisen voi samalla ymmärtää viittaavan taivaalla nähtävään merkkiin liitettyyn muinaiseen profetiaan Israelin jäännöksen uudelleen kihlaamista. Jumalan globaalissa pelastussuunnitelmassa olemmekin saapuneet aikaan, jolloin muinaisen Israelin jäännöksen on aika jälleen tanssia iloisena armahduksen saaneena morsiusneitona. Ei suinkaan ole sattumaa, että pohjoisen perukat ja iloinen karkelotanssi on Sanassakin erikseen esiin nostettu:

”Siihen aikaan, sanoo Herra, ’Minä olen kaikkien Israelin

sukukuntien Jumala, ja he ovat minun kansani.’

Näin sanoo Herra: ’Kansa, miekalta säästynyt,

löysi erämaassa armon; minä menen saattamaan sen,

Israelin, rauhaan.’ Kaukaa ilmestyy minulle Herra:

Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut,

sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.

Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi,

neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi

ja lähdet iloitsevaiseen karkeloon.

Sinä istutat jälleen viinitarhoja Samarian vuorille;

ne, jotka istuttavat, saavat korjata hedelmätkin.

Sillä päivä on tuleva, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella:

’Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran,

meidän Jumalamme, tykö.’ Sillä näin sanoo Herra:

’Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle,

joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa:

’Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä.’

Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta,

kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä.

Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä:

suurena joukkona he palajavat tänne.

Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä,

kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille,

tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen

Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.

Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa

merensaarissa ja sanokaa:

Hän, joka Israelin hajotti, on sen kokoava ja

varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.’”

Jeremia 31:1-10 (KR33/38)

Pitäydyn tänään vain aasin varsan syntymää koskevan ilosanoman julistamisessa. Varoitan kuitenkin sinuakin ajattelemasta, että koska Suomi sai armon toimia maalla näkyvänä merkkinä kansakunnille, voisi se tehdä mitä vain ilman vastuuta asioista Jumalan silmissä. Saamastaan kauniista ulkomuodostaan ja Jumalan siunaamasta itsenäisen aikakauden alusta huolimatta, Jumala ei pyhyytensä vuoksi voi eikä olekaan jättänyt huomioimatta Suomen nykyistä luopumuksen tilaa. Aivan kuten kaikilla kansakunnilla kautta aikojen, Suomen kansa on voinut valita itse, pysyäkö kuuliaisena Jumalan Sanalle ja säilyttää siunaukset, vai valitako luopumuksen ja itkuisten ravisteluiden tie.

Takaisin Sanomat-sivulle —>