Takaisin blogiin ja sisällysluetteloon—>

Hymyn takana: Vääristetty mielikuva maailman onnellisimmasta kansasta

kirjasta:

Käänny takaisin Suomi! Kansakunnat, katsokaa ja kuulkaa! I

Henkilökohtaisesti en ole Suomessa yllättynyt siitä, että vastoin mediassa julkistettuja kansainvälisiä onnellisuustutkimuksien tuloksia, Suomen kansan voi lyhyelläkin rantautumisella tavallisten suomalaisten pariin todellisuudessa todeta voivan jo todella huonosti. Tavallinen kansa on käytännössä jo alistettu ja vaiennettu, mistä todentaa myös edellä jo viitattu Kaikkivaltiaan kehotuksesta esiin osana sanomaa tuotava oikeustapaus perustuslain vastaisine tuomioineen. Kun vastassa on poliittinen eliitti miljoonineen, heikossa asemassa olleen voi todeta jääneen täysin ilman oikeutta ensimmäisen 10 vuotiseksi jo venyneen oikeusprosessin aikana. Kyseinen kokonaisuus ei voi olla herättämättä vakavia kysymyksiä, kun tietoisen väärien tietojen syöttämisen oikeusviranomaisille voi todeta olleen niin ilmeistä, että useat oikeusviranomaiset uskallusta moiseen hämmästelivät. Kun mikään ilmeinenkään todistettu totuus ei perustuslain mukaisesti vaikuttanut asioiden käsittelyyn, vaan ainoastaan petoksen merkistön täyttävän toiminnan kautta kylvetyt valheet, ei mikään muu kuin vakava korruptio enää selitä perustuslainvastaista lopputulemaa siihen kenenkään puuttumatta.

Kyseinen oikeustapaus todistaakin myös Unkarin Viktor Orbanin jo vuonna 2019 esiin nostamat epäkohdat Suomen oikeusjärjestelmästä todellisiksi, koko demokratian perustaa ja uskottavuutta heikentäviksi, ongelmiksi. Orbanin tuolloin viittaaman perustuslakituomioistuimen puuttuminen kansakunnasta todistetusti altistaa kansalaisia, sekä viranomaisia, oikeusjärjestelmän heikkoja kohtia hyväksikäyttävälle toiminnalle. Suomessa onkin jo suuri joukko ihmisiä viimeisinä vuosikymmeninä joutunut näkemään todeksi asiantilan, joka on vielä astetta pahempaa siihen nähden, mitä Italiasta ja Espanjasta on saanut korruptioskandaaleihin liittyen median otsikoista lukea. Kansakunnan vaikutusvaltaisten piirien ollessa Suomessa väkilukuun nähden suhteutettuna varsin pienet ilman riittäviä valvontaelimiä korkeimpien yhteiskunnallisten virkojen osalta, on onnistuttu viimeisimpien vuosikymmenten saatossa ajamaan Suomen kansa moderniin köyhyyteen, sekä perustuslain vastaiseen mahdottomuuteen edes puolustautua oikeusjärjestelmässä varallisuuserojen vuoksi. Espanjan ja Italian korruptiota vakavampaa onkin Suomessa juuri todennettu korruptiosta aiheellisen epäilyn herättävä toiminta, jonka piilottamiseen kansalta valtamedia tietoisesti näyttää tapahtumien todistettavan kulun perusteella aktiivisesti osallistuvan.

Aina, kun poliittisen tilanteen vuoksi on hyvä tulla julki uutinen kansan onnellisuudesta, näin tapahtuu, vaikka samaan aikaan Suomen kansalaisten mielenterveyttä, itsemurhia ja alle 25-vuotiaiden huumekuolemia kuvaavat tilastot vuotta 2024 edeltäviltä vuosilta kertovat vääristämätöntä mitattavaa faktaa Suomen kansan todellisesta tilanteesta. Suomen kansan epätoivo ja tuska ihmisarvoisen elämän toteuttamisen mahdollisuuksista näkyy konkreettisina lukuina tilastoissa järkyttävämpänä totuutena, kuin koskaan itsenäisen Suomen historian aikana. Kaduilla tavallisen Suomen kansan suusta kerta toisensa jälkeen saakin kuulla vain ihmettelevän kysymyksen, keneltä tuosta onnellisuudesta on kysytty, koska heidän mielestään totuus on aivan toinen? Kyse ei olekaan salaliittoteorioista, vaan todistettavista faktoista siitä, miten mediassa kerta toisensa jälkeen Suomen kansaa kuvataan maailman onnellisempana maana, vaikka ristiriita on ilmeinen luotettavien tilastojen faktojen valossa.

Voikin perustellusti todeta, että Suomen kansakunnan 2000-luvulla vaikuttaneet kansakunnan johtajat ovat kasvattaneet Suomi -neidoksikin kuvatun Suomen kansakunnan huonoilla valinnoillaan narsistisuuteen, jossa terve empatiakyky on kansakuntana kadotettu, ja kansakunnan hyvinvointia tärkeämmäksi on noussut epäterve kansakunnan ulkokuoren kiillottaminen hinnalla millä hyvänsä.

Suomi -neidon diagnooseihin saattaisi olla ilmestynyt myös alkava muistisairaus persoonallisuuden muuttumisineen. Jos Suomi -neidon nuoruusvuosien terveen jumalanpelon varaan rakennettua identiteettiä vertaa nykyisen Suomen kansakunnan tilaan, on havaittavissa ero kuin yöllä ja päivällä. Muistista tuntuu kokonaan kansakunnalta pyyhkiytyneen ne asiat, joiden perustalle kristillinen Suomi rakennettiin Kaikkivaltiasta polvirukouksessa kansakuntana avuksi huutaen, Hänen pyhä Sanansa kunniassaan pitäen. Muistisairauksille tyypilliseen tapaan Suomi -neito tuntuu myös olevan täysin kykenemätön enää näkemään omaa tilaansa. Sen sijaan tarkkaavaiset voivat huomata merkit lausutun vain Suomen poliittisiin piireihin sotkeutumattomien ulkopuolisten tarkkailijoiden suusta.

Edellisestä esimerkkinä toimii Internations -verkoston tekemä Expat Insider 2024 -tutkimus, jossa tarkasteltiin ulkomaalaisten näkemyksiä eri yhteiskunnista (Raeste 2024, Suomen arvostus syöksyi ulkomaisten osaajien silmissä – Romahdus on jo älytön.). Kyseisen tutkimuksen mukaan Suomi oli vuodessa romahtanut sijalta 16 sijalle 51. Taakse jäivät tilastossa enää vain Turkki ja Kuwait. Siinä missä toimeentulon mahdollisuuksia yhteiskunnan yleisen ilmapiirin ohella voimakkaasti kritisoitiin, enää lähinnä puhdas luonto ja ilmasto saivat positiivista tunnustusta.

Edellisten arvioiden voi todeta yhtyvän lukuisten suomalaisten suusta kuultuihin arvioihin maan todellisesta tilasta. Edellisestä, luotettavista politiikan vaikutusvallan ulkopuolella olevista tutkimuksista, huolimatta, Suomen kansan ylimmät johtajat vain venyttelevät hymyjään esittäytyen maailman onnellisimman kansakunnan ja mallimaan johtajina. Samat johtajat, jotka ennen vaaleja ylistivät itseään koko kansan arvojohtajina, vaikuttavat viittaavan valituksi tultuaan kintaalla kansalaisten hätähuutoihin ja maassa todistettavasti rehottaviin vakaviin, demokratian perustaa jo merkittävästi murentaneisiin, ongelmiin.

Myöhemmissä luvuissa Herran kehotuksesta käydäänkin läpi syitä, mitkä tekijät johtavat Suomessakin nykypäivänä siihen, että Suomen kansa joutuu huomaavansa kerta toisensa jälkeen tulleensa petetyksi kansanedustajia ja muita kansakunnan johtajia merkittäviin virkoihin valitessaan. Ennen sitä on tarpeen kuitenkin tuoda parin konkreettisen Yhdysvaltoihinkin liittyvän esimerkin kautta ilmi politisoituneen median merkittävää vaikutusta demokratian rapauttavana voimana.

Takaisin blogiin ja sisällysluetteloon —>

“ Kuuntele, kansani, minun opetustani,

kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.

Minä avaan suuni mietelmiin,

tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.

Mitä olemme kuulleet,

minkä olemme saaneet tietää

ja mitä isämme ovat meille kertoneet,

sitä me emme heidän lapsiltansa salaa,

vaan me kerromme tulevalle polvelle

Herran ylistettävistä teoista,

hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.

Hän asetti todistuksen Jaakobiin,

hän sääti Israeliin lain

ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,

että jälkipolvi saisi ne tietää,

saisivat tietää vastedes syntyvät lapset,

ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.

Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan

eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja,

vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.”

(KR 33/38)