Takaisin blogiin ja sisällysluetteloon—>

Demokratian painajainen on ajautua kansakuntana eroon Jumalasta

kirjasta:

Käänny takaisin Suomi! Kansakunnat, katsokaa ja kuulkaa! I

Palataan vielä tarkemmin Suomeen. Suomenkin johdolle on jo Herran kehotuksesta todettu, että mikään NATO- tai EU- puolustusliittouma ei kestä sen edessä, kun Jumala messiaanisen aikakauden profetioihin liittyen ryhtyy tuomioitaan toteuttamaan Suomessakin. Kaikista varoituksista huolimatta, Suomen johto on valinnut tehdä politiikkaa vain ohi pyhän Sanan, ja jatkaa valtavien rahamäärien suoltamista sotatantereelle, jossa käytännössä Suomi taistelee Kaikkivaltiaan langettamaa tuomiota vastaan. Siunauksia tästä ei Suomelle kerry. Sen sijaan köyhdytetään vain vaarallisesti omaa kansakuntaa edessä olevan Jumalan ravistelun edellä. Eipä siksi ihme, että Herran lähettämissä näyissä ja sanomissa Suomea kohtaavaa ravistelua kuvataan hyvin lyhyeksi. Suomesta ei ole enää silloisessa tilassaan vastusta ylivoimalle, kun tavallisen kansan usko ja hyvinvointi on romahtanut. Maa on täyttynyt ruokajonoista, lisääntyneestä väkivallasta koulusurmineen, rasistisine puukotuksineen ym. Kaikki nuo ovat pyhän Sanan kuvaamia seurauksia siitä, kun maata ei ole johdettu Kaikkivaltiaan ohjeiden mukaisesti.

Hengellisten johtajien pitäisi olla perillä aikain merkeistä ja Venäjän roolista muinaisen Assyrian kaltaisena Kaikkivaltiaan ruoskana luopumuksessa eläville kansakunnille. Toistettakoon, että kansakuntien luopumustilaan liittyviä taisteluja ei päätä mikään inhimillinen sotavarustelu ja kansakuntien voimien yhdistäminen, vaan ainoastaan ravistelun kohteena olevan kansakunnan kääntyminen takaisin pyhän Sanan ilmoittaman Kaikkivaltiaan puoleen nöyrästi, ihmiselle kuuluvasta asemasta käsin.

Suomen muinainen presidentti Mannerheim ei uskaltanut terveessä jumalanpelossaan toimia valtavirran mukana ja osallistua juutalaisten kansanmurhaan Hitlerin vuosikymmeninä. Suomi saikin nauttia monia siunauksia seuraavina vuosikymmeninä kansakunnan viisaan johtajan raamatullisen poliittisen päätöksen seurauksena. Sanan mukaisesti kuitenkin jokainen maa, joka mm. tuosta Mannerheimin kunnioittamasta Joelin kirjan varoituksesta ei piittaa ja Jumalan silmäterään koskee, tulee kantamaan vakavat seuraukset asiasta, ellei sitten aidosti kyseisen asian osalta armoa Herralta ano ennen kansakunnan syntivelan täyttymystä.

On muuten ihmeellistä, miten vieras kansakunnan syntivelka käsitteenä on monille papeille ja pastoreillekin. Jokaisen kannattaisi lukea Raamatun alussa olevista Mooseksen kirjoista, miten Herra ei edes omaa kansaansa Luvattuun maahan lähtenyt johdattamaan, ennen kuin kyseisessä maassa asuneet olivat siellä harjoitetun synnin vuoksi pyhän Sanan mukaan oikeutettuja menettämään kyseisen maan hallinta.

Takaisin blogiin ja sisällysluetteloon —>

“ Kuuntele, kansani, minun opetustani,

kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.

Minä avaan suuni mietelmiin,

tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.

Mitä olemme kuulleet,

minkä olemme saaneet tietää

ja mitä isämme ovat meille kertoneet,

sitä me emme heidän lapsiltansa salaa,

vaan me kerromme tulevalle polvelle

Herran ylistettävistä teoista,

hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.

Hän asetti todistuksen Jaakobiin,

hän sääti Israeliin lain

ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,

että jälkipolvi saisi ne tietää,

saisivat tietää vastedes syntyvät lapset,

ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.

Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan

eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja,

vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.”

(KR 33/38)