Takaisin blogiin ja sisällysluetteloon—>

Ei yhtään paikkaa EU-parlamenttiin kristilliselle puolueelle

kirjasta:

Käänny takaisin Suomi! Kansakunnat, katsokaa ja kuulkaa! I

Vuoden 2024 eurovaalien paikkajakauma Suomen osalta olikin varsin hyvä mittari sen osalta, miten kansakunnan kansankirkon hengellinen johto viime vuosikymmeninä on tehtävissään onnistunut. Kansan voi eurovaalien tuloksienkin perusteella todeta arvottavan jo kaikkia muita arvoja, paitsi ei raamatullisia pyhän Sanan ohjeita kansakunnalle. Suomalainen, jollain asteella liberalisminkin vaikutuksenkin alla vielä kristilliseksi puolueeksi katsottava puolue, ei saanut enää yhtäkään paikkaa. Edellinen on myös yksi todiste siitä, miten vähän saarnastuoleista julistettavalla liberalismin korvasyyhyllä on pyhän Sanan sydämeen vaikuttavaa Pyhän Hengen voimaa.

Takaisin blogiin ja sisällysluetteloon —>

“ Kuuntele, kansani, minun opetustani,

kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.

Minä avaan suuni mietelmiin,

tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.

Mitä olemme kuulleet,

minkä olemme saaneet tietää

ja mitä isämme ovat meille kertoneet,

sitä me emme heidän lapsiltansa salaa,

vaan me kerromme tulevalle polvelle

Herran ylistettävistä teoista,

hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.

Hän asetti todistuksen Jaakobiin,

hän sääti Israeliin lain

ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,

että jälkipolvi saisi ne tietää,

saisivat tietää vastedes syntyvät lapset,

ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.

Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan

eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja,

vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.”

(KR 33/38)