Herra kutsui:

“Menkää kaikkialle maailmaan, toteuttakaa tahtoani ja opettakaa ihmisiä seuraamaan Minun esimerkkiäni.”

Hoshiana Mission perustivat vuonna 2020 Suomessa ihmiset, jotka Kaikkivaltias oli kutsunut ja yhdistänyt ihmeellisellä tavallaan yli seurakuntarajojen samaan profeetalliseen tehtävään. Hoshiana Mission etsii Messiaan kadonneita lampaita Pyhän Hengen johdattamana, julkaisee kirjoja ja vierailee seurakunnissa, jotka haluavat murtaa kristittyjen ja juutalaisten seurakuntien välisiä raja-aitoja Herran aikakaudelle esittämän kutsun mukaisesti. Strategia perustuu Herran kutsun mukaan paluuseen uskon alkuperäisille juurille ja Jeesuksen esimerkin seuraamiseen.

Paluu uskon apostolisille juurille

Yksi tunnetuista jo vuosisatoja sitten vaikuttaneista uskonpuhdistajista oli Martin Luther, joka toi ilmi tärkeitä havaintoja vuosisatojen aikana otetuista harha-askelista kristittyjen keskuudessa. Luther huomasi, kuinka Jumalan tahdon toteuttamisen ja Pyhän Sanan kuvaaman Jumalan tuntemisen oli korvannut osittain ihmisten omilla päätöksillä tehdyt säännöt ja kulttuuriin sidonnaiset perinnäistavat. Seurauksena oli katolisesta kirkosta erkaantuva protestanttinen liike, joka otti askeleen lähemmäksi Pyhän Sanan mukaista opetusta uskosta, Jumalasta, Hänen pojastaan ja Pyhästä Hengestä.

Luther teki kuitenkin vain oman palasensa Pyhässä Sanassa profetoidusta paluusta uskon alkuperäisille juurille. Lutherin jälkeisinä vuosisatoina syntyi protestanttisen suunnan sisälle lukuisia hiukan eri suunnista edelleen uskonpuhdistusta jatkavia kristillisiä yhteisöjä. Tuloksena on nykypäivän tilanne, jossa kristillisten yhteisöjen kirjo on laaja. On olemassa mm. evankelisluterilainen kirkko, lähetyshiippakunta, helluntailaisuus, adventistit, vapaakirkko, lestasiolaisuus, Jehovan todistajat jne. Osassa seurakuntia on onnistuttu jo upeasti jatkamaan seurakuntayhteyden muokkaamista edelleen lähemmäksi Jeesuksen esimerkin seuraamista esimerkiksi viettämällä pyhäpäivää Jeesuksen tavoin sitä sapatiksi kutsuen. Osassa seurakuntia on valitettavasti otettu myös askelia kauemmaksi Pyhästä Sanasta.

Edellisten vuosikymmenten aikana Herra on aloittanut muinaisten profeettojen profetoiman uskonpuhdistuksen viimeisen vaiheen, joka myös on merkki Vapahtajamme paluun lähestymisestä. Herra kutsunut palvelijoitaan asettamaan ennalleen alkuperäiset Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen esimerkin mukaiset tavat palvoa Hänen Isäänsä, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa. Herra on hämmästyttävällä tavalla Pyhän Sanan mukaisesti nostanut kaikista eri seurakunnista itse valitsemiaan yksilöitä samaan tehtävään.

Kaikkivaltiaan antama tehtävä on selkeä. On tullut aika julistaa sanomaa siitä, kuinka Pyhän Sanan mukaan palaava Vapahtaja ei ota vastaan kuin yhden morsiusseurakunnan. Kaikkien kristittyjen seurakuntien on tullut aika ottaa yhdessä viimeiset uskonpuhdistuksen askeleet. On tullut aika palauttaa seurakuntiin Pyhän Sanan mukainen ymmärrys siitä, että Vapahtajamme palatessaan ottaa vastaan yhden ainoan morsiusseurakunnan. Huolimatta jäljelle aina jäävistä pienemmistä Pyhän Sanan tulkintaeroista, kaikki Jeesuksen Vapahtajakseen ottaneet ovat lopulta yksi ja sama Kristuksen morsiusseurakunta. Kristityille tämä tarkoittaa viimeisten uskonpuhdistukseen kuuluvien merkittävien askelien ottamista, joihin kuuluu sen totuuden ymmärtäminen, että juutalaiset ovat käytännössä kristittyjen sisaruksia. Molemmille sisaruksille (kristityt & juutalaiset) Kaikkivaltias sääti Pyhässä Sanassaan erityisen roolin osana Kaikkivaltiaan ihmiskunnalle luomaansa pelastussuunnitelmaa. Kaikkivaltias on Pyhässä Sanassaan säätänyt, että osana viimeistä Herran paluuta edeltävää uskonpuhdistuksen aikakautta, kristityt tulevat asettamaan ennalleen tiettyjä juutalaisten vaalimia Jeesuksen esimerkin mukaisia Kaikkivaltiaan palvelemisen käytänteitä. Juutalaisille aikakausi sen sijaan merkitsee ymmärryksen avautumista ottamaan vastaan kristityille suotu etuoikeus julistaa Jeesuksesta Pyhän Sanan profeettojen lupaamana Vapahtajana. Tämän profetoidun aikakauden kutsu kristityille ja juutalaisille on kuvattu tarkemmin Leora Lavanin pääsiäiseksi 2021 Herralta saaman ilosanoman osana. Luettavissa --->

 

Pyhän Sanan kirjoitukset.

Monien vuosisatojen ajan ihmisillä ei ollut itse mahdollisuutta lukea Pyhää Sanaa. Edellisen syyn vuoksi saarnastuoleista siirtyi lukuisten sukupolvien ajan seuraaville sukupolville perinnäisoppeja, jotka eivät olleet Pyhän Sanan mukaisia, vaan joidenkin yksittäisten valta-asemaa nauttineiden ihmisten luomia omia sääntöjä ja tapoja.

Herra sanoi: “Menkää opettamaan Jeesuksen ja apostolien tavoin alkuperäistä Kaikkivaltiaan Jumalan tahtoa ja sitä, mitä rakkaus Jumalaa ja Hänen Poikaansa kohtaan merkitsee. Se tarkoittaa väistämättä myös Jumalan tahtoon henkilökohtaista perehtymistä ja kasvamista kuuliaisuuteen Jumalan tahdolle.“

Lue lisää Jeesuksen tärkeimmäksi nimeämän käskyn, rakkauden kaksoiskäskyn, alkuperäisestä ja muuttumattomasta merkityksestä.——>

Pyhä Henki.

Edelleen on olemassa kristillisiä seurakuntia, joissa ei kuule puhuttavan Pyhän Hengen henkikasteen merkityksestä osana ihmisen pelastavan uskon löytämistä. Tilanne on vaarallinen, sillä kuvaavan Sana, kuinka pelastavaan uskoon liittyy merkityksen tuleminen Pyhän Hengen sinetillä ja kuinka yksikään, joka ei ole syntynyt uudelleen Hengestä, ei ole näkevä taivaallista Kuningaskuntaa. (Ef. 1:13, Joh. 3:3).

Herra sanoo: “Menkää, opettakaa ja laittakaa kätenne ihmisten pään päälle antaaksenne elävän veden virtojen virrata teistä, saattaaksenne ihmiset osalliseksi Pyhästä Hengestä, parantaaksenne heitä sairauksista ja päästääksenne ihmiset todelliseen vapauteen Kristuksessa.”

Sapatti.

Sapatti annettiin uskoville ikuiseksi viikoittain pyhitettäväksi lepopäiväksi merkkinä Jumalan ja Hänen omiensa välisestä liitosta. Sapattia ei tarkoitettu vain juutalaisille vaan se Jeesuksen esimerkin mukaisesti koski myös kristittyjä.

Pyhän Sanan muinaisten profetioiden mukaisesti Efraimin jälkeläisten ja pakanoiden keskuudesta ponnistava kristillisyys menetti Jumalan säätämänä rangaistuksena määräajaksi ymmärryksen sapatin alkuperäisestä ajasta (mm. Dan. 7:25). Samoin profetioiden mukaisesti kadotettiin myös vuosisatojen myötä alkuperäinen iloisempi tapa viettää ikuiseksi säädettyä pyhäpäivää Jeesuksen esimerkin mukaisesti.

Herra sanoi: “ Menkää ja palauttaa ennallaan alkuperäinen ilo ja pyhäpäivän tarkoitus.“.

 

Seurakunnat.

On vielä lukuisia ihmisiä, jotka ajattelevat johonkin seurakuntaan kuulumisen olevan tae pelastavasta uskosta ja kuoleman jälkeisestä taivaspaikasta. Edellinen on sielujen kannalta vaarallinen väärä käsitys.

Pyhä Sana kuvaa, kuinka ihminen tarvitsee seurakuntayhteyttä rakentuakseen uskossa ja tunteakseen turvaa, jota jäsenistään huolta pitävä ja perheyhteyden kaltainen Pyhän Sanan mukainen seurakunta tuo ihmisille. Pelastavan uskon löytämiseksi jokaisella ihmisellä on vastuu viettää aikaa Herran kanssa Pyhää Sanaa lukemalla ja antaa sydämensä Herralle ympärileikattavaksi (Pyhän Hengen avulla tapahtuva vaiheittain etenevä kuuliaisuuteen kasvaminen).

Seurakunnan tehtävä on tarjota opetusta ja Herran armolahjojen olemassaoloa, jotka edesauttavat pelastavan uskon löytämistä, uskossa kasvamista ja uskossa pysymistä.

Messias sanoi:: “Menkää eri seurakuntiin ja saarnatkaa välttämätöntä tarvetta palata uskon apostolisille juurille ja kaikkien Jeesusta seuraavien ykseyteen“.

Juutalaiset, kristityt ja Israel Herran silmäterinä.

Vuosisatoina, jolloin kristityillä ei ollut omia Pyhän Sanan Kirjoituksia luettavanaan, ei ihmiset juuri kuulleet saarnastuoleista juutalaisten ja Israelin erityisestä roolista Jumalan globaalissa pelastussuunnitelmassa. Edellinen johtui pitkälti jo 300-luvulla erään keisarin vaikutuksesta kristikuntaan kylvetystä antisemitismistä.

Alkaneella aikakaudella Herra tulee avaamaan kristittyjen ymmärryksen juutalaisiin omina veljinään. Kristityt tulevat myös ymmärtämään sen, miten muinaisen Israelin pohjoisten heimojen asuttaman Efraimin historia heihin liittyy osana Kaikkivaltiaan hämmästyttävää pelastussuunnitelmaa ihmistkunnalle. Esimerkiksi monet suomalaiset eivät ole koskaan kuulleet, että monet suomalaisistakin omaavat muinaisen Israelin heimojen geeniperimää.

Messias sanoi: “Menkää ja saarnatkaa Pyhän Sanan totuutta siitä, ketkä ovat israelilaisia geenien mukaan ja toisaalta yhtä lailla uskon kautta. Menkää ja kertokaa seurakunnille, mitä juutalaisten paluu kotimaahansa Israeliin Pyhän Sanan mukaisesti tapahtuvana suoraan silmienne edessä merkitsee kaikille ihmisille“.

Iloitse, Kiitä ja Ylistä.

Joistakin kristityistä seurakunnista puuttuu alkuperäisissä Jeesuksen esimerkin mukaisten Herran palvelemisen ilo. Varsinkin nuoremman sukupolven osalta tämä kehityssuunta on johtanut jopa siihen, että on syntynyt henkinen muuri, jonka myötä Jumalan etsimistä ei edes haluta tehdä.

Joistakin seurakunnista on kadonnut opetus ylityksen ja kiitoksen merkityksestä Kaikkivaltiaan silmissä ja hengellisessä sodankäynnissä.

Herra sanoi: “Menkää ja kertokaa ihmisille, mitä tarkoitin Kaikkivaltiaan palvomisella ilolla. Menkää ja kertokaa, miksi Pyhän Hengen avulla voi jopa ahdingon aikojen keskellä tuntea iloa ja rauhaa.“.